24. Päivä: vappu Ulliksella

Järjestämme itsellemme aikuisten vapun: Onnille lastenhoitaja iltapäiväksi, pari pulloa kuohuviiniä, vappuaaton seisovan pöydän ylijäämä evääksi, runsaasti lämmintä vaatetta ja suunta Ullikselle. Vapulta saa lastenhoitaja 100% korotetun tuntipalkan.

Kuohuviiniä oli onneksemme saatavilla vuonna 1971. Kokonaiskulutus oli vielä pientä, mutta ehkä ainakin jokin osa tavallisestakin kansasta joi sitä vappuna?

Onni saa vappupallon. 15 euroa on kohtuullisen iso lohkaisu viikkobudjetista, mutta toisaalta vähintään kohtuullista - saman verran maksoivat vanhempien kuohuviinit. Valitsimme Alkosta suunnilleen halvimmat kuohuvat kokeiluumme, ja ne näyttivät suhteellisen suosituilta muunkin juhlaväen keskuudessa. Ulliksella on tietysti paljon opiskelijoita, ja nykyopiskelijoiden mediaanitulo on vain 10% korkeampi kuin kokeemme vuoden 1971 koko kansan mediaanitulo.

Opiskelijaseurueiden lisäksi Ulliksella näkee myös erittäin hienoja ja kalliita piknik-varustuksia. Telttoja, pöytiä ja muita laitteita on vaikea kuvitella olleen vuonna 1971, ja ainakin meidän Ullis-vuosikymmenemme aikana kilpavarustelu on kiihtynyt vuosi vuodelta. Ehkä meilläkin ensi vappuna on kaasugrilli ja riippumattoja...

Vappu on hauska, sää suosii. Toivottavasti teidänkin vappunne oli.

Hintasäännöstelystä eli hintavalvonnasta

Vappuun kuuluu olennaisesti kommunismi, ja niin kuuluu vuoteen 1971:kin.

Vuosi 1971 oli sodanjälkeisen hintavalvonnan kulta-aikaa. Elinkustannusindeksiin kuuluvista hyödykkeistä peräti 71% prosenttia [HintavalvonnanVaiheita, s. 196] oli hintavalvonnan alaisia (valitettavasti on epäselvää, onko tämä 71% hyödykkeiden määrästä vai painotettuna elinkustannusindeksin painojen mukaan), kun vastaava osuus oli vuonna 1959 vain 17% [HintavalvonnanVaiheita, s. 100]. Suomessa oli siis luja usko suunnitelmatalouden parantavaan vaikutukseen. Hintavalvonta oli laajentunut 1960-luvun lopulla osana keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. Suomessahan oli sitovien hintasopimusten, verojen, tullien ja subventioiden avulla [MTKHistoria2, luku 2.] jo 50-luvulta sidottu yhteen palkkatasoa, maataloustuloa ja elintarvikkeiden hintoja sekä yleistä hintatasoa.

Hintasäännöstelystä ei ole kirjoitettu mitään hyvää yleisteosta. On vaikea arvioida, miten suuri ja millainen vaikutus on ollut. Kun aikaisemmin tarkastelimme ruoan hintakehitystä vuodesta 1971 nykypäivään, suurin osa hyödykkeistä oli halventunut, leivän ja perunan kallistuessa. Olavi Väyrysen mukaan ainakin perunasta oli puutetta säännöstelyn aikana ja laatu oli huonoa [HintavalvonnanVaiheita, s. 164], mikä vastaa tietysti teoriaa hintojen keinotekoisesta määrittämisestä.

Suomessa tosiaan oli parhaimmillaan vallalla vallan neuvostoliittolainen usko asiantuntijoiden kykyyn laskea oikea hintataso. Valtioneuvoston päätöksessä 271/72 on mm. kerrottu, mitkä tekijät pitää ottaa huomioon hintoja määriteltäessä (muita ei siis saa ottaa huomioon):

1) valmistusaineet, pakkaustarvikkeet sekä sähkö-, polttoaine- ja kuljetuskustannukset siihen hankintahintaan, jonka tuottajat ovat niistä yleisesti viimeksi maksaneet ja jonka voidaan katsoa vakiintuneen, ellei tämä hinta ole säännöstelymääräysten vastainen tai sitä muutoin ole pidettävä kohtuuttomana;

2) työvoimakustannusten nousu siltä osin kuin sen arvioidaan ylittävän tai alittavan tuottavuuden keskimääräisen muutoksen kysymyksessä olevalla toimialalla tai kysymyksessä olevan hyödykeryhmän tuotannossa;

3) kiinteät kustannukset normaalia toiminta-astetta vastaavan vuosituotannon perusteella siten, että lähtökohdaksi otetaan kokonaiskustannusten muodostumisen kannalta, tuotannon edellytykset huomioon ottaen, edullisin toiminta-aste;

4) yrittäjäansio määrältään kohtuullisena;

5) myyntipalkkiot suhteessa tarvikkeen hiuntaan nykyisen suuruisina, kuitenkin niin, että kysymystä myyntipalkkion suurudesta harkitaan erikseen sellaisissa tapauksissa, joissa hintoja on voimakkaasti muutettava tarvikkeesta valtiolle suoritettavan veron tai maksun muuttuessa tai kun myyntipalkkion muuttaminen on tarpeen erityisesti edellä kohdassa 2 esitettyjen perusteiden mukaisesti; sekä

6) valtioneuvoston vahvistamat hintojen muutokset, sikäli kun ne välittömästi vaikuttavat hyödykkeiden tuotantokustannuksiin.

[HintavalvonnanVaiheita, s. 194]

Yo. perustein saattoi sitten elinkeinonharjoittaja tai keskusyhdistys tehdä hintavalvonnalle ehdotuksen hinnasta, jonka valvonta vahvisti tai oli vahvistamatta. Menettely tuo elävästi mieleen Castellsin kuvauksen Neuvostoliiton GOSPLANista, jossa NL:n parhaat matemaatikot tekivät lineaarista optimointia ratkaistaakseen tehokkaimman mahdollisen kansantuotannon [EndOfMillenium, s. 15 ja 19]. Yksinkertaisimmat ongelmat hintojen suunnittelemisessa ovat alituotanto ja pula, jos hinnat ovat liian alhaiset; ylihinta, kun hinnanmäärittely ei palkitse tuotantokustannusten alentamisesta - ja siihen liittyvä tehokkuusparannusten hyödyttömyys yrittäjille. Koko ajatus kohtuullisesta tuotosta kustannusten päälle kaatuu tietysti siihen, ettei ole olemassa mitään tietoa kustannuksista, jos hintojen ei anneta määräytyä transaktioiden perusteella, kuten Mises ja Hayek jo 1920-luvulla ymmärsivät. [EconomicCalculation].

Noh, ihan Neuvostoliittohan Suomi ei kuitenkaan ollut (joidenkin toiveista ja yrityksistä huolimatta). Tuotantomääriä ei juuri käsketty ylhäältäpäin - maataloutta lukuunottamatta, jossa subventoidut ylihinnat johtivat ylituotantoon. Yrittäjät saivat tuoda uusia, korvaavia tuotteita markkinoille ja siten kilpailla todellisesti kuluttajista. Suomen markkinat olivat suhteellisen avoimet sekä tuonnille että viennille. Hintoja nostettiin usein, siinä määrin, että nimenomaan inflaatiota hillitsemään asetetuista hintaviranomaisista tuli kansan silmissä hintojen nostajia. Kitkaa markkinoille hintavalvonta varmasti aiheutti, ja vahvisti suomalaisten(kin) yleistä porvarivihaa.

Hintavalvonta purettiin Suomessa vuonna 1988 ja samalla lisättiin lainsäädäntöä kilpailun edistämisestä. Tässä vaiheessa usko markkinatalouteen oli jo sen verran järkkymätön, että Kilpailu- ja hintakomitean mietinnössä 1987 markkinatalouden paremmuus ja itseohjautuvuus oli otettu oletuksiksi, niitä ei enää tarvinnut mietinnössä perustella [Hintakomitea, s. 1]. Muutos on jälkeenpäin ajatellen hurja: päivänä h-1 hintojen yhteinen päättäminen on pakollista, ja siitä poikkeaminen on rangaistavaa; päivänä h päinvastoin.

Vuonna 2013 hintasäännöstelyä harrastetaan suhteellisen vähän. Jos säännöstelyksi lasketaan sallitut kartellit ja monopolit (ml. elinkeinoluvat), tuotantomäärien sääntely ja pakottavat laatuvaatimukset, käsittää sen ala suunnilleen palkat, lakisääteiset eläkkeet, lääkkeet ja apteekkitoiminnan, lääkärinhoidon, alkoholin, julkisen liikenteen (bussit, junat, taksit), opetuksen (koulut, lukiot, opistot, korkeakoulut), tiet ja kunnallistekniikan, elokuvien ja monien muiden taiteiden tuotannon, ajo-opetuksen, tilintarkastuksen, suomalaiset maataloustuotteet, asunnot ja parkkipaikat. Hm, lista onkin pidempi kuin sitä kirjoittamaan alkaessa ajatteli.

Edellinen kappale on kirjoitettu hieman liioitellen. 80- ja 90-luvuilla luovuttiin monien elinkeinolupien tarveharkinnasta: aikaisemmin lupaa varten harkittiin pätevyysvaatimusten lisäksi sitä, oliko alueella lisätarvetta palvelulle (vaikkapa autokoululle). Pätevyyteen perustuva lupa ei vaikuta kilpailuun läheskään samalla tavoin. Tarveharkintaa tapahtuu kyllä vaikkapa lääkärien koulutusmäärissä (ja lääkärintoimen harjoittamiseen tarvitaan lupa). Esim. joukkoliikenteen tarveharkinnasta ollaan (osittain) luovuttu 2009, josta nyt meneillään olevat Onnibus-kiistat, samoin autokoululuvat on vapautettu tarveharkinnasta. Tiet rakennetaan kyllä suunnitelmatalouden mukaan, mutta ne ovat hyvin pitkään olleet luonnollinen monopoli (käytön estäminen ollut kallista verrattuna käytön kustannuksiin). Suomalaisen maatalouden tuki kyllä johtaa suunnitelmatalouteen, mutta sen perusteena on omavaraisuuden säilyttäminen. Vaikka sääntelylle on hyvältä kuulostavia perusteluja, yksi asia on ainakin kirjoittajien mielestä selvä: em. säännellyt alat ovat kehittyneet viimeisen 40 vuoden aikana huomattavasti vähemmän kuin vapaammat alat, esim. viihde ja IT.

Lähteet

[HintavalvonnanVaiheita]

Väyrynen, Olavi. Hintavalvonnan vaiheita. Porvoo : Werner Söderström, 1990.

[MTKHistoria2]

Sauli, Liisa. MTK ja Suomen maatalouspolitiikka. Maatalousyhteiskunnasta teollisuusvaltioksi 1950-1980. Hki : Kirjayhtymä, 1987.

[EndOfMillenium]

Castells, Manuel. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume III: End of Millenium. 2nd edition. Malden, MA, USA : Blackwell Publishing, 2000.

[EconomicCalculation]

Ludwig von Mises. Economic Calculation In The Socialist Commonwealth. Englanninkielinen käännös, 1990 (alkuperäinen 1920). Saatavana verkossa.

[Hintakomitea]

Kilpailu- ja hintakomitean mietintö. Helsinki : Kauppa- ja teollisuusministeriö , 1987. - (Komiteanmietintö; 1987, 4)