1971
Elämme kuukauden vuoden 1971 kulutustasolla

28. Päivä: pihakirppis

Korttelissa on pihakirppis. Mekin raahaamme meille tarpeettomaksi käynyttä rojua pihalle siinä toivossa, että se olisi jollekin toiselle tarpeellista. Lisäksi leivomme leipää naapureiden kanssa yhdessä järjestettävään soppakojuun. Jauhot loppuvat kesken leipoessa, eikä kauppa toki ole auki vuoden 1971 sunnuntaina. Löysä taikina on ärsyttävää leivottavaa - jotenkin samalla tavalla tahmeaa ja muodotonta kuin edesmennyt kuukausikin.

Lastenvaatteet tekevät kauppaansa, muut tavarat eivät niinkään. Meillekin on ostettu (ja saatu) paljon käytettyjä lastenvaatteita. Jos tavalliset vaatteet kestävät nykyään lyhyemmän aikaa kuin ennen, ei lastenvaatteiden kestoikää ole ihan vielä saatu tiputettua uloskasvamiseen menevän ajan tasalle.

Vaatteiden myynnistä saamme sen verran rahaa, että sillä voimme ostaa naapurin lapsilta munkit ja leikkiveturin. Viiden euron soppaan ei ruokabudjetti enää tällä viikolla sen sijaan veny. Se olisi sitä paitsi ollut bataattia. Kuka oli kuullut bataatista vuonna 1971?

Iltapäivällä Onni pääsee lastenkonserttiin - se kun on ilmainen ja lähellä. Freija-yhtye saa lapsiyleisön liekkeihin kansanlaulupohjaisella showllaan. Vuonna 1971 radion Painopiste-ohjelmassa pohdittiin mielekkyyttä erotella lasten- ja aikuistenkulttuuria. Lastenkulttuurinkin tuli olla vakavaa ja sopivasti ideologista, eikä tämmöinen kiekkumarallallei-meninki varmaan olisi mennyt läpi.

Kokeilumme päättyy tänään (yksinkertaistimme kuukauden neljäksi viikoksi). Rehellisyyden nimissä pesemme kaikki kertyneet astiat vielä viimeisen kerran käsin. Ei ole yhtään haikea fiilis. Sen verran huijaamme kuitenkin jo, että pakastamme ylijääneen leivän.

Neljän viikon tilinpäätös

Koko kuukauden tilinpäätös, pääryhmät Tässä on edelleen todelliset asumismenot korvattu budjetoiduilla.

Ei mennyt ihan niin kuin piti. Ylitimme budjetin 20%:lla - 310 eurolla. Vaikka kuinka yritimme nipistää ostopalveluista, hairahduksia tuli. Olisimme päässeet budjettin, jos olisimme onnistuneet jättämään pois 200 eurolla lastenhoitoa, 100 eurolla hierontaa ja 50 euron konserttilipun. Vuoden 1971 mediaanitasoon ei olisi oikeasti mahtunut yhtään valinnanvaraisia palveluita (pakollisiksi laskemme päiväkodin ja liikenteen).

Koko kuukauden tilinpäätös, ruoka ja juoma

Ruoassa budjetti riitti helposti. Ruoan hinta taitaa olla nykyään alhaisempi kuin vuonna 1971. Ruoka on myös aika pieni osa kokonaisbudjetista - ruokakuluista säästämällä ei kovin paljon halvemmalla eläisi.

27. Päivä: pihalla naapureiden kanssa

Kunnostamme yhteistä takapihaa naapureiden kanssa. Talkkari on tarmokkaasti kärrännyt pihalle lunta talvella, jonka jäljiltä on paljon, paljon hiekoitushiekkaa haravoitavana pois. Traktorin pyöränjälkiä täytyy myös hieman paikata mullalla ja nurmensiemenillä. Päätämme hankkia pari marjapensasta lisää. Jossain vaiheessa alkaa ehkä marjoja sitten olla säilöttäväksikin.

Lounaalla tankataan perunaa, silliä ja juustoa, Mikan mieleistä.

Naapurin napero on saanut uuden potkupyörän. 1971 mediaanitulolla ei kyllä yli sadan euron pyörää osteta kaksivuotiaalle. Ehkä kuusivuotiaalle? Mika muistaa, että vaikka pyörä oli ollut jo n. kuusivuotiaasta saakka, vaihdepyörään sai säästää pitkään.

Poimintoja, pieniä

Kuukauden aikana on tullut mietittyä joukkoa kulutukseen ja elämänlaatuun liittyviä asioita, joista ei ihan kokonaista blogipostausta tullut. Tässä niitä sikermänä.

Keskioluen reaalihinta oli vuonna 1971 laskussa, saavuttaen alimman tasonsa vuonna 1977 (70% vuoden 1970 hinnasta). 2000-luvulle tultaessa oluen hinta oli noussut n 10% vuoden 1970 hintatasoa korkemmalle. Viinan hinta laski myös 70-luvulla ja 2000-luvun alussa se oli edelleen merkittävästi vuotta 1970 halvempaa (n. 85% vuoden 70 hinnasta). (Ks. Ville Vehkasalon artikkeli 'Alkoholijuomien hinnat ja kulutus').

Vuonna 1971 oltiin heräämässä saasteongelmaan, niin Suomessa kuin maailmalla. Kotiliesi ja Helsingin sanomat kirjoittivat aiheesta ahkerasti. Lievestuoreella oli juuri käynnistetty uudelleen vuonna 1967 pysäytetty selluloosatehdas, ja jätevesiä oli taas laskettu ympäristöön. Lääninhallituksen luvattomaksi toteamaa toimintaa ei onnistuttu virkavallan avulla estämään (HS 8.4.71). Prof. Peitsa Mikolan edellisenä vuonna pitämää esitelmä ympäristön pilaantumisesta julkaistiin maalisuun 1970 Kotiliedessä. Esitelmässä kerrottiin useiden saastumista käsittelevien kansainvälisten kokousten järjestämisestä. Mikola piti elintason ja kulutuksen nopeaa kasvua saastumisen tärkeimpänä aiheuttajana.

Valtion rooli on merkittävästi kasvanut vuodesta 1971. Kokonaisveroaste on noussut 35%:sta 43%:iin. Julkisessa palveluksessa on 10%:n sijaan yli 25% töissä käyvistä suomalaisista. Lisäksi epäsuorasti valtion ja kuntien palveluksessa on vielä n. 100 000 työntekijää, mikä nostaa kokonaisprosentin n. 30:een. 70-luvun alussa siirryttiin yhtenäiseen peruskoulujärjestelmään, jonka myötä melkein kaikki yksityiset koulut lakkautettiin. (Ks. EVAn tietopaketti hyvinvointivaltiosta.).

Kotitöihin käytetty kokonaisaika on hieman yllättäen noussut vuoden 1979 kummankin sukupuolen yhteenlasketusta 2 h 45 min:sta / päivä 2 h 48 min:iin, vaikka meistä on tuntunut, että kodinkoneiden puute toi paljon lisää töitä. Tarkemmassa tarkastelussa selviääkin, että varsinaisiin kotitaloustöihin kulunut aika on laskenut 1h 28 min:sta 1h 11 min:iin (mikä sekin tuntuu aika pieneltä laskulta). Sen sijaan aikaa menee nykyään enemmän lastenhoitoon, ostoksiin ja matkoihin. Shoppaamme siis enemmän ja kauempana. Miesten kotitöihin käyttämä aika on noussut 1 h 50 min:sta 2 h 12 min:iin, joka kuulostaa ihan hyvältä, kunnes huomaa että naisten kotityöaika on edelleen 3 h 25 min (laskenut hieman 3 h 39 min:sta). (Ks. Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimus).

Ulkomaanmatkailu ei ollut vielä mediaaniperheen hupia, mutta kasvussa se oli. "1960-luvun lopulla tehtiin neljännesmiljoona ulkomaanmatkaa ja 1970-luvun lopulla jo yli puolimiljoonaa." (Kustaa Vilkunan esitelmä). Ne jotka matkalle lähtivät, saattoivat sitten kyllä saada rahoilleen paljon vastinetta perillä. Ainakin Helsingin Sanomat oli täynnä rautaesiripun takaisia matkakohteita, joissa suomalaisen matkakassa saattoi vastata paikallisen perheen vuosiansiota. Francon Espanjaankin matkattiin.

26. Päivä: ruokavieraina

Ruoka on kotona vähissä, mutta onneksi on ystäviä. Niina ja Onni saavat lounasta naapurissa ja illallista muskarikavereiden luona. Makaronilaatikkoa, nakkikastiketta ja perunamuussia. Vuosi 2013 ei ehkä olekaan niin erilainen kuin 1971.

Mika sen sijaan on pitkään töissä. Yhteistyökumppani tarjoaa businesslounaan, pääsee oikein ravintolaan! Soppakeittiön kaalisoppa sopii kyllä kokeilun henkeen.

Olivatkohan ihmiset onnellisempia 1971?

Sekä yksityisessä että julkisessa keskustelussa esiintyy usein nostalginen ajatus, että ennen maailma oli yksinkertaisempi ja ihmiset onnellisempia - varsinkin vaikka rahaa olikin vähemmän.

Stevensonin ja Wolfersin uusi artikkeli kertoo erilaisen tarinan. Sen mukaan tulojen kasvu lisää ihmisten onnellisuutta, rajatta. Maat, joiden BKT on korkeampi ovat keskimäärin onnellisempia kuin maat, joiden BKT on matalampi. Samoin maan sisällä ne, joiden tulot ovat korkeammat ovat onnellisempia kuin ne, joiden tulot ovat matalammat. Erityisen mielenkiintoista on, että toisin kuin aina toistellaan, onnellisuus ei riipu vain suhteellisesta tulotasosta: käytännössä kaikkien maailmaan kotitaloudet, joiden vuositulo ylittää 32000 dollaria ovat onnellisempia kuin mitkään kotitaloudet, joiden vuositulo jää alle 2000 dollarin; samoin kaikki 64000 ansaitsevat ovat onnellisempia kuin kukaan alle 4000 dollaria ansaitseva. (Nuo 2:n potensseja mukailevat rajat eivät ole sattuma, onnellisuus kasvaa logaritmisesti suhteessa tuloihin). [WellBeingAndIncome]

Onnellisuuden ja kotitalouden tulojen suhde 25 väkirikkaimmassa maassa. Lähde: [WellBeingAndIncome].

Suomessa ei tehty onnellisuustutkimusta vuonna 1971. Voimme kuitenkin arvioida elintason vaikutusta onnellisuuteen katsomalla miten nykyään onnellisuus vaihtelee maan tulotason ja tuloerojen mukaan.

Vuoden 1971 Suomi oli tuloiltaan suunnilleen samanlainen kuin Nyky-Italia. Kotitalouden käytettävissä olevat tulot ensimmäisen desiilin kohdalla olivat noin 11000 dollaria vuodessa, mediaanin 24000 ja 90% rajalla 45000 [Kotitaloustiedustelu71-2, s.54, Tilastokeskuksen elinkustannusindeksi, dollarin kurssilla 1.3]. Jos luetaan kaaviosta Italian kohdalta noita tulolukuja vastaavat onnellisuustasot, ovat ne 5.5, 6.5 ja 6.8.

Vuoden 2009 Suomen kotitalouksista ensimmäisen desiilin käytettävissä olevat tulot ovat 18500, mediaanin 53000 ja viimeisen desiilin 105900 dollaria. [Tulonjakotilasto2009, s.46]. Tämä jakauma on suunnilleen sama kuin Saksan. Kaaviosta saamme näille tuloille onnellisuusluvut 5.7, 7 ja 7.3. Vuoden 2009 mediaani on siis ehkä onnellisempi kuin vuoden 1971 rikkaimmat. Köyhimmän 10% onnellisuus ei ole parantunut kovin paljoa, mutta 6.5:n onnellisuusraja kulkee nyt 30% kohdalla mediaanin sijaan.

Ylläolevassa päättelyssä on jonkin verran epävarmuustekijöitä. Suomalaisille olemme käyttäneet tulona käytettävissä olevaa (tulonsiirtojen jälkeistä) tuloa. Ei ole aivan selvää, mikä tulokäsite Stevensonilla ja Wolfersilla on ollut käytössä. Samoin kotitalouden käytettävissä oleva tulo on mielestämme huono mittari, koska se ei ota huomioon kotitalouden kokoa. On kuitenkin perustelua väittää, että suomalaisten onnellisuus on noussut huomattavasti: tuloeroja kuvaava gini-indeksi on nyt samalla tasolla kuin vuonna 1971, mutta reaalitulot ovat nousseet 2.5-kertaisiksi, mikä nostaa onnellisuutta 0.2 - 0.6 yksikköä.

(Syrjäytyneistä puhutaan paljon myös. Erityisesti työttömiä on nyt enemmän kuin 1971 - n. 200000 verrattuna 60000:een [Työttömyys2002, Tilastokeskus: Työmarkkinat]. Tuosta 60000:sta puuttuu kuitenkin se n. 150000 ihmistä, jotka muuttivat Ruotsiin työn perässä 1960-1980 [SuomalaisetRuotsissa], ja joista varmaan ainakin puolet oli työikäisiä. Nyky-Suomesta ei kukaan lähde työn perässä minnekään, vaikka muuttaminen EU:ssa on vapaata. Nyky-työttömät, vaikka varmasti onnettomia, ovat luultavasti paremminvoivia kuin vuoden 1971 työttömät.)

Oma kokemuksemme elämästä vuoden 1971 kulutustasolla on, että arki on arkisempaa, ja osa vuoden 2013 huveista ja kohokohdista puuttuvat. Ei nyt suorastaan onnetonta, mutta aika paljon nihkeämpää.

Lähteet

[WellBeingAndIncome]
Stevenson, Betsey, and Justin Wolfers. Subjective Well-Being and Income: Is There Any Evidence of Satiation?. No. w18992. National Bureau of Economic Research, 2013. Saatavana verkossa.
[Kotitaloustiedustelu71-2]
Kotitaloustiedustelu 1971. Osa 2, Kotitalouksien tulot ja tulojen jakaantuminen. Helsinki : Tilastokeskus, 1976. - (Tilastollisia tiedonantoja, ISSN 0355-208X; n:o 55). Taulukko-osat jaettuna
[Tulonjakotilasto2009]
Tulonjakotilasto 2009. Suomen Virallinen Tilasto. Tilastokeskus. Julkaistu verkossa.
[Työttömyys2002]
Työttömyys ja työllisyys tilastoissa. Suomen Virallinen Tilasto. Työmarkkinat 2002:17. Tilastokekus. Saatavana verkossa.
[SuomalaisetRuotsissa]
Suomalaiset Ruotsissa II maailmansodan jälkeen. Jouni Korkiasaari. Turku : Siirtolaisuusinstituutti, 2001. Julkaistu verkossa.

25. Päivä: elämää vapun jälkeen

Vaikka vapun juhlinta jopa vieraineen mahtui jollakin tavalla budjettiin, vaikutus kyllä näkyy. Kolmelle viimeiselle päivälle on ruokarahaa jäljellä 20 euroa.

Onneksi ruokaa jäi vapusta yli. Varsinkin janssoninkiusaus on hyvää lämmitettynäkin. Anjovis on kyllä kiusauksessa paikallaan: teimme myös pienen anjoviksettoman annoksen (eli kermaperunat) lapsia silmälläpitäen - se alkoi ällöttää jo toisena päivänä. Lounasevääksi teemme possuvoileipiä fileestä.

Niinalla on illalla päiväkodin vanhempainyhdistyksen tapaaminen. Yhdistys järjestää kyläpäivillä galleria-kahvilan. Suunnitelmasta on aika hyvin pihalla kun ei ole lukenut kolmeen viikkoon sähköpostia.

Yhden viikon ruokalista

Olemme kertoneet kokeesta päivän kerrallaan nostaen ruokia esille hieman satunnaisesti. Ruokailusta saa vähän kattavamman kuvan katsomalla yhden kokonaisen viikon ruokalistaa. Tässä esimerkki ensimmäiseltä viikolta:

  1. päivä
    • Aamu: pullaa, banaania, maitoa
    • Lounas: makaronilaatikkoa
    • Ilta: keksiä, banaania, makkaravoileipää, pullaa
  2. päivä
    • Aamu: paistivoileipää, maitoa, piimää, kahvia
    • Lounas: eväinä ruisleipää ja juustoa
    • Ilta: jauhelihapihvit, keitetyt perunat
  3. päivä
    • Aamu: paisti- ja juustovoileipiä, kaurapuuroa
    • Lounas: eväinä jauhelihapihvejä, perunaa, voileipiä
    • Ilta: voileipiä, kaurapuuroa
  4. päivä
    • Aamu: makkaravoileipiä, kaurapuuroa
    • Lounas: makkaravoileipiä ja porkkanaa
    • Ilta: uunimakkaraa, sipulikupit, perunamuussia, porkkanaraastetta, maitoa, piimää
    • Iltapala: pullaa, teetä, keksejä
  5. päivä
    • Aamu: riisipuuroa
    • Lounas: eväsleipiä
    • Ilta: uunimakkaraa ja perunamuussia (lämmitettynä)
    • Iltapala: perunarieskaa
  6. päivä
    • Aamu: perunarieskaa
    • Lounas: läskisoossia, keittyjä perunoita, porkkanalaatikkoa
    • Ilta: porkkanalaatikkoa
  7. päivä
    • Aamupala/lounas: porkkanalaatikkoa, paistetut perunat
    • Ilta: uunikassler, lämmitettyä perunaa ja porkkanalaatikkoa

24. Päivä: vappu Ulliksella

Järjestämme itsellemme aikuisten vapun: Onnille lastenhoitaja iltapäiväksi, pari pulloa kuohuviiniä, vappuaaton seisovan pöydän ylijäämä evääksi, runsaasti lämmintä vaatetta ja suunta Ullikselle. Vapulta saa lastenhoitaja 100% korotetun tuntipalkan.

Kuohuviiniä oli onneksemme saatavilla vuonna 1971. Kokonaiskulutus oli vielä pientä, mutta ehkä ainakin jokin osa tavallisestakin kansasta joi sitä vappuna?

Onni saa vappupallon. 15 euroa on kohtuullisen iso lohkaisu viikkobudjetista, mutta toisaalta vähintään kohtuullista - saman verran maksoivat vanhempien kuohuviinit. Valitsimme Alkosta suunnilleen halvimmat kuohuvat kokeiluumme, ja ne näyttivät suhteellisen suosituilta muunkin juhlaväen keskuudessa. Ulliksella on tietysti paljon opiskelijoita, ja nykyopiskelijoiden mediaanitulo on vain 10% korkeampi kuin kokeemme vuoden 1971 koko kansan mediaanitulo.

Opiskelijaseurueiden lisäksi Ulliksella näkee myös erittäin hienoja ja kalliita piknik-varustuksia. Telttoja, pöytiä ja muita laitteita on vaikea kuvitella olleen vuonna 1971, ja ainakin meidän Ullis-vuosikymmenemme aikana kilpavarustelu on kiihtynyt vuosi vuodelta. Ehkä meilläkin ensi vappuna on kaasugrilli ja riippumattoja...

Vappu on hauska, sää suosii. Toivottavasti teidänkin vappunne oli.

Hintasäännöstelystä eli hintavalvonnasta

Vappuun kuuluu olennaisesti kommunismi, ja niin kuuluu vuoteen 1971:kin.

Vuosi 1971 oli sodanjälkeisen hintavalvonnan kulta-aikaa. Elinkustannusindeksiin kuuluvista hyödykkeistä peräti 71% prosenttia [HintavalvonnanVaiheita, s. 196] oli hintavalvonnan alaisia (valitettavasti on epäselvää, onko tämä 71% hyödykkeiden määrästä vai painotettuna elinkustannusindeksin painojen mukaan), kun vastaava osuus oli vuonna 1959 vain 17% [HintavalvonnanVaiheita, s. 100]. Suomessa oli siis luja usko suunnitelmatalouden parantavaan vaikutukseen. Hintavalvonta oli laajentunut 1960-luvun lopulla osana keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. Suomessahan oli sitovien hintasopimusten, verojen, tullien ja subventioiden avulla [MTKHistoria2, luku 2.] jo 50-luvulta sidottu yhteen palkkatasoa, maataloustuloa ja elintarvikkeiden hintoja sekä yleistä hintatasoa.

Hintasäännöstelystä ei ole kirjoitettu mitään hyvää yleisteosta. On vaikea arvioida, miten suuri ja millainen vaikutus on ollut. Kun aikaisemmin tarkastelimme ruoan hintakehitystä vuodesta 1971 nykypäivään, suurin osa hyödykkeistä oli halventunut, leivän ja perunan kallistuessa. Olavi Väyrysen mukaan ainakin perunasta oli puutetta säännöstelyn aikana ja laatu oli huonoa [HintavalvonnanVaiheita, s. 164], mikä vastaa tietysti teoriaa hintojen keinotekoisesta määrittämisestä.

Suomessa tosiaan oli parhaimmillaan vallalla vallan neuvostoliittolainen usko asiantuntijoiden kykyyn laskea oikea hintataso. Valtioneuvoston päätöksessä 271/72 on mm. kerrottu, mitkä tekijät pitää ottaa huomioon hintoja määriteltäessä (muita ei siis saa ottaa huomioon):

1) valmistusaineet, pakkaustarvikkeet sekä sähkö-, polttoaine- ja kuljetuskustannukset siihen hankintahintaan, jonka tuottajat ovat niistä yleisesti viimeksi maksaneet ja jonka voidaan katsoa vakiintuneen, ellei tämä hinta ole säännöstelymääräysten vastainen tai sitä muutoin ole pidettävä kohtuuttomana;

2) työvoimakustannusten nousu siltä osin kuin sen arvioidaan ylittävän tai alittavan tuottavuuden keskimääräisen muutoksen kysymyksessä olevalla toimialalla tai kysymyksessä olevan hyödykeryhmän tuotannossa;

3) kiinteät kustannukset normaalia toiminta-astetta vastaavan vuosituotannon perusteella siten, että lähtökohdaksi otetaan kokonaiskustannusten muodostumisen kannalta, tuotannon edellytykset huomioon ottaen, edullisin toiminta-aste;

4) yrittäjäansio määrältään kohtuullisena;

5) myyntipalkkiot suhteessa tarvikkeen hiuntaan nykyisen suuruisina, kuitenkin niin, että kysymystä myyntipalkkion suurudesta harkitaan erikseen sellaisissa tapauksissa, joissa hintoja on voimakkaasti muutettava tarvikkeesta valtiolle suoritettavan veron tai maksun muuttuessa tai kun myyntipalkkion muuttaminen on tarpeen erityisesti edellä kohdassa 2 esitettyjen perusteiden mukaisesti; sekä

6) valtioneuvoston vahvistamat hintojen muutokset, sikäli kun ne välittömästi vaikuttavat hyödykkeiden tuotantokustannuksiin.

[HintavalvonnanVaiheita, s. 194]

Yo. perustein saattoi sitten elinkeinonharjoittaja tai keskusyhdistys tehdä hintavalvonnalle ehdotuksen hinnasta, jonka valvonta vahvisti tai oli vahvistamatta. Menettely tuo elävästi mieleen Castellsin kuvauksen Neuvostoliiton GOSPLANista, jossa NL:n parhaat matemaatikot tekivät lineaarista optimointia ratkaistaakseen tehokkaimman mahdollisen kansantuotannon [EndOfMillenium, s. 15 ja 19]. Yksinkertaisimmat ongelmat hintojen suunnittelemisessa ovat alituotanto ja pula, jos hinnat ovat liian alhaiset; ylihinta, kun hinnanmäärittely ei palkitse tuotantokustannusten alentamisesta - ja siihen liittyvä tehokkuusparannusten hyödyttömyys yrittäjille. Koko ajatus kohtuullisesta tuotosta kustannusten päälle kaatuu tietysti siihen, ettei ole olemassa mitään tietoa kustannuksista, jos hintojen ei anneta määräytyä transaktioiden perusteella, kuten Mises ja Hayek jo 1920-luvulla ymmärsivät. [EconomicCalculation].

Noh, ihan Neuvostoliittohan Suomi ei kuitenkaan ollut (joidenkin toiveista ja yrityksistä huolimatta). Tuotantomääriä ei juuri käsketty ylhäältäpäin - maataloutta lukuunottamatta, jossa subventoidut ylihinnat johtivat ylituotantoon. Yrittäjät saivat tuoda uusia, korvaavia tuotteita markkinoille ja siten kilpailla todellisesti kuluttajista. Suomen markkinat olivat suhteellisen avoimet sekä tuonnille että viennille. Hintoja nostettiin usein, siinä määrin, että nimenomaan inflaatiota hillitsemään asetetuista hintaviranomaisista tuli kansan silmissä hintojen nostajia. Kitkaa markkinoille hintavalvonta varmasti aiheutti, ja vahvisti suomalaisten(kin) yleistä porvarivihaa.

Hintavalvonta purettiin Suomessa vuonna 1988 ja samalla lisättiin lainsäädäntöä kilpailun edistämisestä. Tässä vaiheessa usko markkinatalouteen oli jo sen verran järkkymätön, että Kilpailu- ja hintakomitean mietinnössä 1987 markkinatalouden paremmuus ja itseohjautuvuus oli otettu oletuksiksi, niitä ei enää tarvinnut mietinnössä perustella [Hintakomitea, s. 1]. Muutos on jälkeenpäin ajatellen hurja: päivänä h-1 hintojen yhteinen päättäminen on pakollista, ja siitä poikkeaminen on rangaistavaa; päivänä h päinvastoin.

Vuonna 2013 hintasäännöstelyä harrastetaan suhteellisen vähän. Jos säännöstelyksi lasketaan sallitut kartellit ja monopolit (ml. elinkeinoluvat), tuotantomäärien sääntely ja pakottavat laatuvaatimukset, käsittää sen ala suunnilleen palkat, lakisääteiset eläkkeet, lääkkeet ja apteekkitoiminnan, lääkärinhoidon, alkoholin, julkisen liikenteen (bussit, junat, taksit), opetuksen (koulut, lukiot, opistot, korkeakoulut), tiet ja kunnallistekniikan, elokuvien ja monien muiden taiteiden tuotannon, ajo-opetuksen, tilintarkastuksen, suomalaiset maataloustuotteet, asunnot ja parkkipaikat. Hm, lista onkin pidempi kuin sitä kirjoittamaan alkaessa ajatteli.

Edellinen kappale on kirjoitettu hieman liioitellen. 80- ja 90-luvuilla luovuttiin monien elinkeinolupien tarveharkinnasta: aikaisemmin lupaa varten harkittiin pätevyysvaatimusten lisäksi sitä, oliko alueella lisätarvetta palvelulle (vaikkapa autokoululle). Pätevyyteen perustuva lupa ei vaikuta kilpailuun läheskään samalla tavoin. Tarveharkintaa tapahtuu kyllä vaikkapa lääkärien koulutusmäärissä (ja lääkärintoimen harjoittamiseen tarvitaan lupa). Esim. joukkoliikenteen tarveharkinnasta ollaan (osittain) luovuttu 2009, josta nyt meneillään olevat Onnibus-kiistat, samoin autokoululuvat on vapautettu tarveharkinnasta. Tiet rakennetaan kyllä suunnitelmatalouden mukaan, mutta ne ovat hyvin pitkään olleet luonnollinen monopoli (käytön estäminen ollut kallista verrattuna käytön kustannuksiin). Suomalaisen maatalouden tuki kyllä johtaa suunnitelmatalouteen, mutta sen perusteena on omavaraisuuden säilyttäminen. Vaikka sääntelylle on hyvältä kuulostavia perusteluja, yksi asia on ainakin kirjoittajien mielestä selvä: em. säännellyt alat ovat kehittyneet viimeisen 40 vuoden aikana huomattavasti vähemmän kuin vapaammat alat, esim. viihde ja IT.

Lähteet

[HintavalvonnanVaiheita]
Väyrynen, Olavi. Hintavalvonnan vaiheita. Porvoo : Werner Söderström, 1990.
[MTKHistoria2]
Sauli, Liisa. MTK ja Suomen maatalouspolitiikka. Maatalousyhteiskunnasta teollisuusvaltioksi 1950-1980. Hki : Kirjayhtymä, 1987.
[EndOfMillenium]
Castells, Manuel. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume III: End of Millenium. 2nd edition. Malden, MA, USA : Blackwell Publishing, 2000.
[EconomicCalculation]
Ludwig von Mises. Economic Calculation In The Socialist Commonwealth. Englanninkielinen käännös, 1990 (alkuperäinen 1920). Saatavana verkossa.
[Hintakomitea]
Kilpailu- ja hintakomitean mietintö. Helsinki : Kauppa- ja teollisuusministeriö , 1987. - (Komiteanmietintö; 1987, 4)

23. Päivä: vappuaatto ja seisova pöytä

Vietämme vappuaattoa kotona, yhdessä ystäväperheiden kanssa. Illan juhliin on tulossa vieraiksi kuusi aikuista ja neljä lasta, eli yhteensä meitä on kolmetoista.

Aamulla Mika käy kaupassa Hakaniemessä ja hankkii erityisherkuksi Eromangan munkkeja - tosin vain omalle perheelle, sillä budjetti ei riitä munkkiin per vieras. Heikon aamupalan ja pitkäksi venähtäneen kauppamatkan jälkeen on sen verran kova nälkä, että ensiavuksi tarvitaan karkkia ja keksejä kaapista. Onneksi niitä on jemmassa, kun eletään tätä sokerinkulutuksen huippuvuotta.

Lounaalla syödään jauhelihapihvejä ja riisiä, näin vapun kunniaksi maustekastikkeiden kera (sinappia ja ketsuppia, molempia!).

Illaksi tarjoamme seisovan pöydän. Antimet eivät ehkä edusta aivan tyypillistä 70-lukua, mutta sopivat hyvin vuoden 1971 budjettiin.

Menu

  • keitetyt perunat
  • mauste- ja tomaattisilli
  • janssonin kiusaus
  • italiansalaatti
  • etikkakurkut
  • graavikala (vieraiden tuoma, ei omasta budjetista)
  • nakit (vieraiden tuoma, ei omasta budjetista)
  • porsaan ulkofile leikkeleenä
  • ruisleipä, voi, edamjuusto
  • sima, puolukkamehu (vierailta), maito
  • (kylmä) kossu, keskiolut, kuohuviini (vierailta)
  • mustikkakukko ja kermavaahto (vierailta)

Onnistumme matkimaan myös perinteisiä sukupuolirooleja: äidit lähtevät iltakahdeksalta kukin suuntiinsa nukuttamaan lapsia. Isät jäävät pöytään puhumaan politiikkaa: demokratiasta, autoritäärisyydestä, työn arvosta ja arvostuksesta ja koulupakosta keskustellaan, kiistelläänkin. Kun vuoden 2013 mittapuulla suhteellisen rajallinen alkoholimäärä on kulutettu, lähtevät vieraat.

Seisovan pöydän historiaa

Tore Wretmanin mukaan seisovan pöydän (smörgåsbord) juuret ovat hienomman väen viinapöydässä: paremmissa piireissä oli ennen illallista tarjolla viinaa, ja viinan kanssa pikkusuolaisia. Seisova pöytä on siis samaa sukua kuin tapas tai cocktail-palat. [SvenskHusmanskost]

1900-luvulle tultaessa seisova pöytä oli saavuttanut lakipisteensä. Wretmanin mukaan oikeaan pöytään kuuluu viisi kierrosta [SvenskHusmanskost]:

1. Silli: suolasilli, etikkasilli, maustesillit, sillisalaatti, mauste- ja graavisilakka, mäti, juusto.

2. Muut kalat: savukala, graavattu ja keitetty lohi tai siika, keitetty ankerias, ankeriaspate, simpukat, katkaravut.

3. Leikkeleeet: lampaanviulu, kinkku, kylmä paisti, siansorkat, kanapate, vasikansyltty, maksapasteija, makkarasalaatti, kanasalaatti, italiansalaatti.

4. Pikkulämmin: janssoninkiusaus, paistettu kala, kalavuoka, halstrattu ankerias, paistettu kylki, Rydbergin pihvi, pyttipannu, poronkäristys, lämpimät makkarat, munakas, hapankaali.

5. Jälkiruoka: marjakompotti, hedelmäsalaatti, mausteliemessä keitetyt päärynät, rosetit, piparkakut, punssikakku, marjapiirakka, riisipuuro, omenakakku.

Wretman varoittaa, että tarkoituksena ei suinkaan ole tarjota suurta valikoimaa kaikista kierroksista, vaan mieluummin yksi—kaksi hyvin laitettua lajia.

Ruotsinlaivojen buffet on selkeä smörgåsbordin perillinen, ja monesti se nautitaankin alkuperäisessä hengessä, pikkusuolaisena viinan kanssa. Mika muistaa miten isänsä opetti tarkoin noudattamaan oikeaa järjestystä pöydästä haettaessa - nimenomaan tuota viiden kierroksen järjestystä.

Suomessa ei muuten taida sillin (tai rapujen) ja juuston yhdistäminen olla tavallista, toisin kuin Ruotsissa? Mikan mielestä västerbottenost on kyllä mainio niin uusien perunoiden ja sillin, kuin katkarapujenkin kanssa.

Lähteet

[SvenskHusmanskost]
Svensk Husmanskost. Tore Wretman. Livonia Print, Liettua, 2009 (alkuperäisteos 1967).

Teeveestä tuttu!

Tänään saavutimme jonkinlaisen kulminaatiopisteen, kun pääsimme kymppiuutisten kevennykseen. (Mitään kymppiuutisiahan ei tietenkään lähetetty vielä 1971.) Kävimme lähimarketissa kuvaamassa tyypillisen kauppareissun hassuissa 70-luvun vermeissä, minkä jälkeen Niina yritti hyvänä emäntänä valmistaa perheelle ravitsevaa makkara-ateriaa samalla kun jutteli kameralle rennon älykkäästi. No, tulipahan tehtyä. Varsinainen asiasisältö jäi ehkä vähän köykäiseksi, mutta sitä puolta on tarjolla täällä blogissa vielä viikon postausten verran.

Blogimme kuvaa siis kolmihenkisen perheen kuukauden mittaista kokeilua elää (mediaanikaupunkilaisen) vuoden 1971 kulutustasolla. Tarkoituksenamme on ymmärtää nykykulutusta ja sen kritiikkiä kokeilemalla, millainen huomattavasti alhaisempi - noin kolmasosan - elintaso olisi. Elämme vuoden 1971 budjetilla ja ilman pakastinta, astianpesukonetta, tietokonetta, kännyköitä ja mikroaaltouunia, ja se on paljon rankempaa kuin etukäteen oletimme.

Päiväkirjamerkintöjen lisäksi kerromme kulutuksen ja elintason eroista yleisemmin tilastojen ja tutkimusten valossa. Aikakauden kulttuuriin ja asenneilmastoon uppouduimme ainoastaan sanoma- ja aikakauslehtiä lukemalla. Kulttuurisia nostalgiahetkiä voi kokea vaikka Ylen Elävän arkiston kautta.

Blogi on päässyt jo 22. päivän kohdalle. Tässä joitakin parhaita paloja lukijoille:

Kevennyksen voi katsoa katsomo.fi:stä, aivan ohjelman lopusta. Lisätietoja: Niina Into (niina.into@iki.fi) ja Mika Raento (mikie@iki.fi).