1971
Elämme kuukauden vuoden 1971 kulutustasolla

11. Päivä: kaipaamme viihdettä

Niina viruu edelleen kipeänä kotona. Nyt kun ruumis ei enää ole kuoleman kielissä, hiipii mieleen tappava tylsyys. Hesari on luettu tarkemmin kuin koskaan. Jopa satunnaiset Ei mainoksia! -kieltoa uhmanneet pizzamenut on silmäilty läpi huolella, vaikka pizza on tietysti pois laskuista. (Hernekeitto rules.) Naapureita on vakoiltu, mutta ne eivät suostu tekemään mitään jännää.

Vuoden 1971 telkkari ei lähetä päiväsaikaan mitään ohjelmaa. Vuonna 2013 tulisi sentään edes Emmerdale. Jaksaminen ei vielä riitä mihinkään isompaan ryhtymiseen. Vähän meidän koettamme muistuttavasta, mutta Amerikan luokkaeroihin pureutuvasta kokeilusta kertovan Nickel and Dimed'in [Nickel and Dimed] loputtua ei millään jaksa etsiä kokonaista uutta kirjaa, johon voisi uppoutua. Radiosta voisi tulla jotain, mutta siitä medialähteestä on meillä vieraannuttu niin kauan sitten, että ohjelmatiedot eivät kerro enää mitään. Haluaisinko kuunnella ohjelmaa nimeltä Ali ja Husu? Kultakuume? Ei aavistustakaan. Kantritohtorin juurihoitoa en ainakaan kaipaa elämääni yhtään.

Netti olisi nyt omiaan sairaan mielen viihteeksi: lyhyitä pätkiä huonoon keskittymiskykyyn. ARPANET on jo pystyssä, mutta mediaanisuomalaisella ei sinne ole asiaa. Eikä siellä edes olisi blogeja. Pitäkää tyhmät tietoverkkonne.

Mika käy työpäivän jälkeen työkaverin kanssa salilla. Tutustumiskäynti on ilmainen eikä siten vaikuta budjettiin. Kk-maksu tälle salille olisi (e-laskulla) 22 euroa, käteisellä voisi maksaa ainoastaan vuoden kerrallaan. Tämä on selvästi halvimmasta päästä Helsingissä; esim. Elixia veloittaa 80 euroa/kk. (Onnistunutta profilointia muuten: kaverin salilla on lihaksikkaita tyyppejä nostamassa painoja, Elixiassa timmejä fitness-kuntoilijoita, ja molemmat lajit varmasti viihtyvät paremmin erikseen.) Viiteryhmämme, teollisuuden ammattitaidottomat työntekijät, käytti urheiluun 10,47 euroa kuussa. Sillä ei vielä salille pääse. [Kotitaloustiedustelu71-1, urheilumenot eriteltynä].

Treenin jälkeen palataan vielä toimistolle kokoamaan uusia kalusteita. On hankittu muutama uusi pöytä ja tuoli IKEAsta. IKEAn tuloa Suomeen onnistuttiin jarruttamaan pitkään. Näyttää kovasti siltä, että tavallisten kuluttajien huonekalujen hintaa pidettiin korkealla muutaman kotimaisen huonekalutehtaan tukemiseksi. Varsinkin startup-toimistoon IKEAn hinta/laatusuhde on juuri sopiva.

Sanomalehtien kuluttamisesta

Tilasimme kokeilun ajaksi kotiin Helsingin Sanomat, koska päivälehdet kuuluivat olennaisesti mediaanikansalaisen elämään. Hesaria on meille tilattu muutamaan otteeseen ennenkin, mutta lehti on jäänyt niin usein lukematta, että sen kiikuttaminen ensin sisälle ja sitten lukemattomana paperinkeräykseen ei ole tuntunut vaivan arvoiselta. (Meistä kummastakaan ei ole taittelemaan lehdestä biojätepusseja.) Nettilehteä tulee normaalisti selattua kerran - pari viikossa, mutta ei siis mitenkään säännöllisesti.

Lehtitilaus oli yllättävän kallis: tarjouksessa kuukauden Hesarit maksoivat 30 euroa. Vuonna 1971 yhden kuukauden tilaus maksoi 9 mk, nykyrahassa 12 euroa. Sairasvuoteella päivän lehti tuli luettua kannesta kanteen, ja oli varsinkin tabloidi-formaatin ansiosta kätevä. Hintansa veroinen. Uutiseen tekstilajina alkoi hiljalleen taas tottua. Nyt jos olisi töissä, niin osaisi kerrankin kommentoida ajankohtaisuuksia kahvipöydässä. Tai jos olisi facebook... voi jos olisikin facebook!

Printtimedian kuolemasta puhutaan paljon, ja ainakin sanomalehtien levikki onkin viime vuosina kutistunut:

Suurimpien sanomalehtien levikki, 1956-2012. Indeksoituna vuoden 1971 (=100) tasoon, jokainen lehti erikseen.
Lähde: Levikintarkastus Oy. Tiedot Google Spreadsheettina. Tähän on valikoitu 2000-luvun suurimmat sanomalehdet, jotka ovat ilmestyneet myös 1971. Levikintarkastuksen mukaan yksittäisten lehtien levikit ovat vertailukelpoisia, mutta kokonaislevikki ei, koska kokonaislevikissä mukana olevat lehdet vaihtelevat vuodesta toiseen.

Käppyröistä on helppo huomata, että komeimman romahduksen 2000-luvulla kokeneet Ilta-Sanomat ja Kauppalehti ovat toisaalta 1970-80 -luvuilla kasvattaneet levikkiään paljon nopeammin kuin päivälehdet. Voi olla, että niitä on alettu kuluttaa päivälehtien rinnalla tulotason kohotessa. Ei tämä ihan kuolemalta vielä näytä.

Levikin käyttäytyminen vastaa muodoltaan kulutusmenojen kehitystä (huomaa kuitenkin, että vuosirajat kaavioissa ovat erilaiset):

Kulutusmenot sanoma- ja aikakauslehtiin 1966-2006. (Työntekijät, ei mediaanituloluokka). Vertailun vuoksi oikeassa alakulmassa bongattavissa myös internet-kulut (lähinnä liittymien ja laitteiden kustannukset, ei palveluita).
Lähteet: [KotitalousTiedustelu66-1], [Kotitaloustiedustelu71-1], [KotitalousTiedustelu76-2], [KotitalousTiedustelu81-1-2], [Kotitaloustiedustelu85], Tilastokeskus Tulot ja kulutus/Kotitalouksien kulutus > Muuttujat ja luokat. Kuvaajan tiedot ja kuvaus laskutavasta Google Spreadsheettina.

Joku mediatutkija voisi nyt selittää, miksi taitekohta on juuri 1990-luvun alussa, ennen Internettiä ja pitkään mainostelevision keksimisen jälkeen. Me voimme vain arvailla, että lama vaikutti ehkä tähänkin.

Lähteet

[Kotitaloustiedustelu66-1]
Kotitaloustiedustelu 1966. Osa 1, Tekstiosa. Helsinki : Valtion painatuskeskus, 1973.
[Kotitaloustiedustelu71-1]
Kotitaloustiedustelu 1971. Osa 1, Kotitalouksien kulutusmenot. Helsinki : Tilastokeskus, 1976. - (Tilastollisia tiedonantoja, ISSN 0355-208X; n:o 55)
[Kotitaloustiedustelu76-2]
Kotitaloustiedustelu 1973. Osa 2, Kulutusmenot väestöryhmittäin - Kestokulutushyödykkeiden omistus. Helsinki : Valtion painatuskeskus, 1979.
[Kotitaloustiedustelu81-1-2]
Kotitaloustiedustelu 1981. Osa 1, Liite 2, Kotitalouksien kulutusmenot sosioekonomisen aseman mukaan. Helsinki : Tilastokeskus, 1984.
[Kotitaloustiedustelu85]
Kotitaloustiedustelu 1985. Kotitalouksien kulutusmenot. Helsinki : Tilastokeskus, 1988.
[KotitalouksienKulutus-1985-2006]
Ahlqvist Kirsi ja Ylitalo Marko (toim.). Kotitalouksien kulutus 1985-2006. Helsinki : Tilastokeskus, 2009.
[Nickel and Dimed]
Ehrenreich Barbara. Nickel and Dimed. New York : Metropolitan books, 2001.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti