1971
Elämme kuukauden vuoden 1971 kulutustasolla

8. Päivä: kaupassakäyntiä

Mika tekee vähän pidemmän päivän töissä, ja Niina poikkeaa Onnin kanssa kauppaan kotimatkalla. Tarkoitus on ostaa munakasaineet. Parin ensimmäisen tavaran jälkeen shoppailu loppuu kuin seinään, kun Onni kaataa kaupan suolakurkkutynnyrin, ja lattialla lainehtii äkkiä kymmenen litraa suolavettä ja kurkkuja. Lapsella on kuravaatteet päällä, mikä jostain syystä tekee tilanteesta erityisen nolon. Sotkua siivotessa on samalla pakko selittää, ettei kuravaatteita ole puettu nimenomaan tätä showta varten. Myyjän katse on hidas. Poistumme tilanteesta valkosipulille ja etikalle lemuten, ja munakkaan sijasta lapsi saa tyytyä kylmiin nakkeihin. Emme käy tässä kaupassa hetkeen.

Jotta suunnitellut ostokset saataisiin tehtyä, täytyy Mikankin käydä kaupassa. Tarkoituksena on tehdä iso annos hernekeittoa, jota voisi syödä loppuviikon. Kuivaherneet tai eineshernekeitto eivät olleet mediaaniperheen kuukausihankinnoissa, mutta heittäydymme holtittomiksi. Kuten oli sovittu 6. päivänä, tällä viikolla saa syödä mitä tahansa budjetin ja valikoiman rajoissa.

Kaupassa on vain luomuherneitä, 2.40 euroa / 500g. Tämä tuntuu aluksi kalliilta, mutta 500g:sta tulee neljä litraa keittoa. Mika ostaa kaksi pussia, joten keittoa on riittävästi. Ilmeisesti kuivaherneet ovat edelleenkin sen verran marginaalinen tuote, että keskikokoisessa kaupassa ei kannata pitää sekä tavallisia, että luomuherneitä, ja kauppias on valinnut luomuherneet. (Varmaan palkokasvit ja luomu vetoavat samaan ostajaryhmään, varsinkin Käpylässä.) Isossa marketissa olisi molempia, mutta tämän huomaamme vasta myöhemmin viikolla, emmekä tee toista satsia soppaa vain säästääksemme. Rajansa kaikella, ja hernekeiton suhteen se raja tulee eteen noin kuudennen perättäisen aterian jälkeen.

1. Viikon taloudellinen tilinpäätös

Miten ensimmäinen viikko sitten kaikkiaan meni? Yksi tapa arvioida on katsoa budjetissa pysymistä:

1. viikon tilinpäätös, pääryhmät Tässä on nyt todelliset asumismenot korvattu budjetoiduilla. Emme muuttaneet kokeen vuoksi pienempään kämppään. Palaamme asumiseen ja asumismenoihin myöhemmin.

Ihan kohtalaisesti on siis pysytty budjetissa (asuminen poislukien). Kokonaisbudjetin ylitys johtuu vaunujen korjauskustannuksista ja lastenhoidosta. Palveluita ostamme oikeastikin budjettia enemmän, koska maksamme Onnin kunnallisesta päivähoidosta 250 euroa kuussa. Liikenteessä on päästy selvästi alle, kun olemme kulkeneet vain HSL:n kuukausilipulla. Terveydenhoitoon ja virkistykseen olemme laittaneet enemmän rahaa kuin 1971.

Aika suuri osa viikon kulutuksesta liittyy elintarvikkeisiin. Tässä vielä ruokaan käytetty raha eriteltynä:

1. viikon tilinpäätös, ruoka ja juoma Ruokabudjetti on keskiarvobudjetti skaalattuna mediaanituloon, siksi mukana on sellaisiakin tuoteryhmiä, jotka eivät olleet meille sallittuja.

Osa budjetin alituksesta johtuu varmasti siitä, että kaapissa oli vuodelta 2013 jäljellä kahvia, voita, jauhoja, sokeria, mausteita ja muuta - pääosa kylläkin siitä, että emme laittaneet rahaa tupakkaan ja viinaan. Tiesimme, että kuuluu ostaa karkkia ja suklaata, ja niitä tulikin sitten ostettua jopa tavoiteltua enemmän. Kasviksia tuli varmaan kulutettua vuotta 1971 enemmän.

1. Viikon henkinen tilinpäätös

Toinen tapa on miettiä, millaista elämä on ollut verrattuna vuoteen 2013.

Plussia

  • Kun ei käytä nettiä illalla, nukkuu paljon paremmin ja tuntee olonsa rauhallisemmaksi. (Mika)
  • Ihan mukavaa syödä yksinkertaisempaa ruokaa ja tehdä ruokaa valmiiksi useammaksi päiväksi kerrallaan. (Mika)
  • Ihan mukavaa, kun joku toinen tekee ruokaa valmiiksi useammaksi päiväksi kerrallaan (Niina)
  • Kaupassa käyminen tuntuu ensimmäisillä kerroilla seikkailulta. (Niina)
  • Kauppareissut ovat jatkossakin omalla tavallaan stressittömämpiä, kun ei tarvitse punnita liian monia mahdollisuuksia. Ostan halvinta perunaa, en mieti, voisiko parsa olla tähän aikaan vuodesta jo hyvää.(Niina)

Miinuksia

  • Ei voi lohduttautua ja ilahtua luksuksesta tai palveluista.
  • Kylmät eväslounaat ja ulkopuolisuuden tunne, kun muut suuntaavat ravintolaan.
  • Ruokavalion yksitoikkoisuus ja tuoreiden asioiden puute.
  • Lapsi kaipaa viihdyttämistä, mutta siihen on tavallista vähemmän aikaa. Onneksi se tykkää tiskata!

1 kommentti :

  1. Lapsi kaipaa viihdyttämistä, mutta siihen on tavallista vähemmän aikaa. Onneksi se tykkää tiskata!

    :Eikö tämä menisi plussan puolelle?

    VastaaPoista