13. Päivä: suolasilliä

Aamupalalla saa eilen tehtyä italiansalaattia. Nam.

Vuoden 1957 Kotiruoka -kirjassa on paljon lämpimiä silliruokia, joita Mika haluaa kokeilla. (Täysin samat reseptit löytyvät myös Bonnierin keittokirjasta, tosin hieman paremmin selostettuina). Ostamme kevytsuolattua silliä, jota Mika paistaa leivitettynä. Resepteissä on puhuttu vaihtelevasti siitä, minkä verran suolasilliä pitää liottaa ennen syömistä. Oletamme, että kevytsuolaus tarkoittaa, että silli on valmista syötäväksi sellaisenaan. Ei se ihan ollut - ruoka on niin suolaista, että vain Onni syö sitä mielellään. Voi tosin olla, että "liian suolaisen" -raja ei ole nykyään sama kuin 70-luvulla. Päätämme liottaa toisen sillinpuolikkaan yön yli.

Paistettu silli
4 pientä silliä 1 dl vehnäjauhoja 1 vatkattu muna 1 dl korppujauhoja 2 rkl margariinia tai voita 2 dl kermamaitoa	Liota sillit ja kuivaa. Käytä ensin jauhoissa, sitten munassa ja viimeiseksi korppujauhoissa. Paista nopeasti pannulla rasvassa kullanruskeiksi. Laita sillit vadille. Kuumenna kermamaito pannulla ja kaada sillien päälle.

Suolasillin ohje löytyy vuoden 1957 Kotiruoasta kohdasta 'Aamiaisruokia'. Ainakin sillä verenpaineen saa kivasti ylös heti aamusta.

Niina ja Onni käyvät kaupparetkellä ostamassa jäätelötuutit, Jättikset. Jättiksiäkään ei oikeasti vielä 1971 ollut, vaan ne tulivat markkinoile 1979. Valiolta sai 1971 jo vanilja-, mansikka- ja suklaajäätelöä sekä Trio:a, jossa oli kaikkea kolmea. Lisäksi mainoksissa mainitaan ehkä hiukan yllättäen tiikerijätski sekä kaksi sellaista makua, joita kumpikaan kirjoittajista ei muista: carmen ja casino. Kuulostavat jotenkin paheellisilta. Muistaako joku, miltä maistuivat? "Tulkaa nyt kotiin jäätelön kanssa!" oli ilmeisesti toimiva mainoslause vuonna 1970.

Säilytyksestä ja kaupoista

Automarkettien pahuudesta ja ihanien pikkukauppojen kuolemasta on puhuttu paljon ja kauan. Vuoden 1970 Kotiliesissä käydään keskustelua siitä, millä pikkukaupat saadaan säilymään (ehdotuksena mm. erikoistuminen). Mika muistaa koulussa 80-luvun lopulla aineaiheena pikkukaupat vs. marketit. Jos haluaa seurata nykykeskustelua, voi tehdä vaikka suomi24-sivustolla haun automarket-sanalla. Isoja marketteja sekä kauhistellaan että puolustetaan, mutta kauhistelijat ovat suuremman moraalisen närkästyksen vallassa.

Suolasilli on varmasti hyvä esimerkki tuotteesta, joka kuvaa säilytysmahdollisuuksien kehittymistä. Jääkaappi, kylmäketju ja myöhemmin pakastin tekivät suolasillin tarpeettomaksi. Varsinkin lämpimät suolasilliruoat ovat hyvin kaukaista historiaa - jonkin verran silliä syödään vielä kylmänä suolapalana rosollissa tai perunan kanssa. Paistettu kala on joko tuoretta tai pakastettua.

Mikan teoria on, että korttelikaupankin tappoi jääkaappi. Niin kauan kun maito säilytettiin kaupungissa ikkunanraossa, oli välttämätöntä käydä kaupassa joka päivä, ja tärkeää, että kauppa oli hyvin lähellä. Maitoahan suomalaiset juovat päivittäin, ja varsinkin lapsiperheissä sitä kuluu paljon. Se, että maito säilyi edes muutaman päivän jääkaapissa, mahdollisti ostosten rationalisoinnin. Kyllähän kaupassakin nimittäin skaalaetu toimii: suuremmissa yksiköissä on halvemmat hinnat. Suurta muutosta kuvaa esim. se, että vuonna 2012 kotitaloudet käyttivät (reaalisesti) vähemmän rahaa elintarvikkeisiin kuin vuonna 1971, vaikka kun valinnanvara ja varmaan monessa asiassa laatukin on parantunut hurjasti. Monien elintarvikkeiden reaalihinta on tippunut, tosin ei kaikkien:

Eräiden elintarvikkeiden suhteellisia hintoja 1968-2010. Hinnat on suhteutettu ensin elinkustannusindeksiin ja sitten jokainen erikseen indeksoitu niin, että vuoden 1971 tammikuun hinta on 100.

Lähteet: 1) tuotteiden hintatiedot (c) Tilastokeskus (saatu henkilökohtaisena tiedonantona), 2) Elinkustannusindeksi, (c) Tilastokeskus, Tilastotietokannat > Tietokanta: PX-Web Statfin > Hinnat ja kustannukset/Kuluttajahintaindeksi. Hintatiedot ja elinkustannusindeksi yhdistettynä Excel-taulukkona. Kaavion tiedot Google Spreadsheettina. Kaavioon on valittu elintarvikkeita, joista hintatietoja on koko jaksolta, mutta näistäkään hinnat eivät vastaa aivan samaa tuotetta, joka saattaa näkyä hyppäyksinä - caveat lector.

Kirjoittajat eivät ainakaan täysin ymmärrä ruisleivän ja perunan hintakehitystä. Molempien hintaa tietysti säännösteltiin. Leipää alettiin leipoa vähemmän kotona. Ruisleivän ja vehnäleivän hinnat ovat käyttäytyneet samankaltaisesti (vehnäleipää ei ole kaaviossa, mutta voitte katsoa taulukosta). Perunan laadun väitetään parantuneet 1970-luvulta. Tietääkö joku lukijoista enemmän? (ja miksei Suomen Taloushistoriaa ole kirjoitettu lisää vuoden 1983 jälkeen?)

Muutama selvempi huomio kaaviosta tulee mieleen: 1) Ainakaan mikään näistä hinnoista ei ole erityisesti noussut vuoden 2002 alussa euroon siirryttäessä, niin kuin aina silloin tällöin epäillään. 2) Perunan hinta vaihtelee voimakkaasti vuodenajan mukaan (niin kuin banaaninkin), mikä tekee muistinvaraisesta hintojenvertailusta hankalaa (sama pätee suureen osaan vihanneksista, vaikkapa kukkakaaliin). 3) Perunan hinnassa on myös muuta vaihtelua vuodesta toiseen - peruna on herkkä säälle, sateinen kesä voi pilata suuren osan satoa.

Kokeemme toiseen viikkoon tuli siis tehtyä moka, joka liittyy elintarvikkeiden hintaan. Vuonna 2013 mediaaniperhe kuluttaa hieman vähemmän rahaa elintarvikkeisiin kuin vuoden 1971 perhe - eli elämällä vuoden 1971 ruokabudjetilla elämme leveämmin kuin vuonna 2013. (No, ei aivan, lisäksi vuoden 2013 perhe laittaa n. 120 euroa kuussa ravintoloihin). Palaamme siis ensi viikoksi taas vuoden 1971 ruokakoriin.