1971
Elämme kuukauden vuoden 1971 kulutustasolla

18. Päivä: eväsleivät vs.Scanburger

Mikalla töissä taas eväänä leipää ja porkkanaa. Tällä kertaa niillä vetääkin pidemmän korren: lähdemme Otaniemeen seminaariin työkaverin kanssa juuri lounasaikaan, hän ostaa Kampin keskuksesta Scanburgerin. Mielummin syön omia eväsleipiä.

Seminaaritarjoamisena tulevaisuudesta aasialaisia kasviskääryleitä. Viiniäkin olisi, mutta ei 1971 sitä nautita noin vain.

Asumisesta, osa 2: asuntojen hinnannousu

Suhteellisen yleisesti ajatellaan, että pitkällä tähtäimellä asuntojen reaaliarvo kasvaa aina, vähintään pari prosenttia vuodessa. Edellisessä asunto-postauksessa näimme, että asumisen reaalihinta on kasvanut 70-luvulta 3.5-kertaiseksi, joka tukisi päättelyä. Rahoitusta (tai asuntoja) myyvät tahot varmasti myös haluavat ruokkia tätä ajatusta.

Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Yhdysvalloissa on myös yleisesti ajateltu, että asuntojen reaalihinnat nousevat. Robert Shiller on kuitenkin osoittanut, että olemassaolevien, vakivarusteisten asuntojen reaalihinnat ovat nousseet viimeisen sadan vuoden aikana vain 0.2% vuodessa [IrrationalExuberance]. Kun yhdysvaltalaisilta asunnonomistajilta kysytään arvonnoususta, he arvioivat sen n. kahdeksi prosentiksi. Asumiskustannukset voivat silti nousta: uusia asuntoja rakennetaan, ihmiset asuvat isommissa asunnoissa ja olemassaolevien asuntojen varustetasoon investoidaan.

Shillerin aineisto samojen asuntojen myyntihinnoista eri aikoina on ilmeisesti ainutlaatuinen. Ainakaan Suomesta ei ole vastaavaa kerätty. Lähimpänä on ehkä vanhojen kerrostaloasuntojen reaalinen neliöhinta (joka siis ei ota huomioon asuntoon tehtyjä investointeja). Tämä on 70-luvulta nykypäivään noussut Helsingissä n. 2% vuodessa ja koko Suomessa n. 1% vuodessa [AsuminenHelsingissä, s. 38-39].

Monille omistusasunto on silti hyvä sijoitus: asunto pitää arvonsa ja tuottaa asumishyötyä pari prosenttia vuodessa. Asunto on varmasti myös tyypillisin säästämisen muoto, jos vaikka sitten lainan maksamisen muodossa.

Vuonna 1971 omistusasunnon hankkiminen oli jonkin verran hankalampaa kuin nyt, mutta jos asunnon sai hankittua, reaalikorot olivat - korkean inflaation ja säännösteltyjen rahoitusmarkkinoiden vuoksi - jopa negatiivisia. Hankkimisen vaikeus johtui samoista syistä: korkea inflaatio söi helposti vaadittua omarahoitusosuutta (nykyäänhän asunnon voi ostaa hyvin pienelläkin omarahoitusosuudella) ja ennen rahoitusmarkkinoiden vapautumista pankissa syynättiin lainanhakijaa hyvinkin tarkkaan. Tyypillistä olikin asunnon koon vähittäinen kasvattaminen: jo ostetussa asunnossa arvo säilyy, ja siitä saa käsirahan seuraavan. Tähän oltiin totuttu jo 50-luvulla, kun laina-ajat olivat niin lyhyet, että kovin suurta kertalainaa ei voinut ottaa.

Lähteet

[IrrationalExuberance]
Robert J. Shiller. Irrational Exuberance (2nd edition). Crown Business. 2006.
[AsuminenHelsingissä]
Asuminen Helsingissä 1950–2004. Helsingin Kaupungin Tietokeskuksen verkkojulkaisuja, 2006/34. Julkaistu verkossa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti