Heräämme aamulla siihen todellisuuteen, että viikonloppuna on tulossa ruokavieraiksi kolme perhettä: Onnin kummit, Mikan sisko ja ystäväperhe Koskelasta.
Täytyy ostaa tarpeeksi ruokaa! Kaupasta hankimme: 4 kg perunoita perunamuussiin ja 2.5 kg lihaa karjalanpaistiin (1 kg naudan etuselkää ja 1.5 kg possunlapaa - possu on aika paljon halvempaa). Oman perheen lounaaksi ostamme silakkafileitä, ne paistetaan myöhemmin pannulla.
Kauppahallimatkalla käymme koko perhe munkkikahvilla torilla. Vaikka ravintolassakäynti oli 1971 harvinaista, kahvilassa käytiin silloin tällöin. Sitä paitsi, Onni olettaa aina saavansa munkkipossun kun Hakaniemi näkyy.
Kummit eivät ehdikään ruoalle, toisaalta Mikan siskon perhe viipyy toisenkin ruokailun verran. Lapset saavat mustaa makkaraa, joka uppoaa tamperelaisiin helposti. Loppu Vatajakin menee. Sisko tuo tuliaisiksi karkkia, mikä sopii meille hyvin.
Ostamme jo valmiiksi ilmapalloja ja serpentiiniä. Eiköhän niitä ollut jo 1971? Ainakin lapsuudenkuvissa on ilmapalloja ja vappuhuiskia.
Eineksistä
Mika oli (evidently!) sen verran vieraantunut todellisista kustannuksista, että luuli einesten olevan halvempia kuin itse tehty ruoka. Näin ei vielä kuitenkaan ole. Roiskeläpän kilohinta on tarjouksessakin vielä 5 e. Miten paljon perunaa sillä saakaan! (No se ei ollut aito kysymys, mutta kuutisen kiloa.)
Lähimmäksi pääsee makaroni. Tilastokeskuksen seurannan mukaan makaronin normaali kilohinta on 1.05 euroa ja vehnäjauhojen 0.61. Tarjouksesta makaronia saa kuitenkin parhaimmillaan n. 0.50 euron kilohintaan ja ainakin Alepassa normaalihintakin on vain 0.85 euroa. Makaroni on siis parhaimmillaan halvempaa kuin siihen käytetty vehnäjauho, vaikka sitä on jouduttu työstämään melkoisesti. Energian puolesta makaronia syömällä pärjäisi yksi henkilö 50 sentillä / päivä.
Einesten kulutus on vuodesta 1971 kolminkertaistunut, jos makkaraa ei lasketa einekseksi, ja makkara mukaanlukien noussut 80%. Eineksiä syödään nykyään siis aika paljon enemmän, mutta ehkä ehkä vielä nimenomaan niin, että syömme paljon useammanlaisia eineksiä. (Makkaran ilo ei tietysti ole pelkästään se, että se on heti valmista ruoaksi, vaan myös se, että se on säilytystapa). Vuosien 1970 ja 1971 Kotiliesiä selaamalla huomaa, että einekset ovat jo hyvää vauhtia matkalla kohti kotien ruokapöytiä: mainostetaan kalakuorukkapakasteita, kehutaan lastenruokasäilykkeitä ja kerrotaan, miten jouluruuat voi helposti taikoa eineksistä, joita tosin vielä houkuttelevasti kutsutaan "teollisuusvalmisteiksi". Sävy on kannustava ja optimistinen - pian on hellan ääressä raataminen historiaa!
1970-luvun ja vanhemmat tulevaisuuden visiot ovat osoittautuneet suurelta osin vääriksi. Ei ole lentäviä autoja, ei ihmisen kaltaista tekoälyä, ei keinoelimiä. Yksi visio kuitenkin on toteutunut: suuret keskuskeittiöt, joista tulee ruokaa joka kotiin, niin ettei ruokaa tarvitse laittaa itse. Scifi-romaanien dystopia automaattien valitsemasta standardimuonasta tuntuu ihmisvihamieliseltä: eivät ihmiset halua syödä jonkun muun päättämää ruokaa! Siksi keskuskeittiön ruoka siis oikeassa elämässä jäähdytetään ensin ja tuodaan kauppaan, josta kukin saa valita haluamansa.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti