22. Päivä: vierailemme päiväkodissa

Onnin päiväkodissa ilmoitettiin jo syksyllä, että vanhemmat ovat tervetulleita viettämään vaikka koko päivän lasten kanssa, kunhan etukäteen sovitaan. Jotenkin on ollut niin kiire, että ehdimme tarttua kutsuun vasta nyt.

Päiväkodin meininki kaikessa autoritäärisyydessään hirvitti meitä yllättävän paljon, mutta emme käy tässä enempiä revittelemään. Suosittelemme kokemusta kuitenkin kaikille vanhemmille! Useimmissa päiväkodeissa vanhempien vierailut ovat ihan aidosti tervetulleita, mutta juuri kukaan ei kuulemma käytä tätä mahdollisuutta tutustuakseen siihen arkeen, jota lapset päiväkodissa viettävät.

Lapsille oli tarjolla keitettyjä perunoita, lihapuikkoja (kuin lihapullia, mutta kulmikkaina tankoina), juustokastiketta, kaalisalaattia ja herneitä. Ihan sallittuja aineita siis, myös vuoden 1971 vinkkelistä. Maito oli tietysti rasvatonta ja levite kevyttä. Meillä oli varmuuden vuoksi mukana myös omat eväät: ruisleipää, lauantaimakkaraa ja porkkanaa.

Päivähoidon muutos

Vuonna 1971 helsinkiläinen mediaaniäiti oli jo töissä. Päivähoidon järjestäminen oli kuitenkin omalla vastuulla: julkiset päiväkodit kattoivat korkeintaan 10% lastenhoitotarpeesta, eivätkä kunnat vielä ohjanneet perhepäivähoitoa. Yksityisesti järjestetty perhepäivähoito oli tavallisin hoitomuoto (45% lapsista), mutta paljon kävi lastenhoitajia kotonakin. Subjektiivista oikeutta julkiseen hoitoon ei ollut, vaan hoitopaikkoja jaettiin puhtaasti sosiaalisen tarpeen perusteella (sekä lastensuojelullisista että taloudellisista syistä). [Päi­vä­hoi­to­ko­mi­tean­Mie­tin­tö] Maaliskuun 1970 Kotiliedessä mietitään, pitäisikö myös opiskelijoiden lapsilla olla mahdollisuus kunnalliseen päivähoitoon.

Perhepäivähoito maksoi 1971 175—270 nykyeuroa/lapsi/kk. Tämä on aika lähellä Helsingin kunnallista päiväkotimaksua vuonna 2013 (250 euroa). Vuonna 1971 ei yksityiseen hoitoon kuitenkaan saanut KELAn tukea, joka on 171 euroa. Päivähoidon tuotantokustannukset ovat siis n. kaksinkertaistuneet. Lastenhoitajien palkka on varmaan - ja toivottavasti - parantunut? [Päi­vä­hoi­to­ko­mi­tean­Mie­tin­tö]

Suuri ero vuoteen 1971 on lastenhoidon ennustettavuus: hoitopaikan saa varmasti hakemalla kunnalta ja lapsen voi sinne viedä joka päivä, vaikka joku hoitaja olisikin sairaana. Varsinkin päiväkodit ovat myös hyvin pysyviä: arjessa ei paikan kerran saatuaan tarvitse juuri hoidon järjestämiseen enää käyttää aikaa tai vaivaa.

Anti-autoritääriä päiväkodin meininki kuitenkin tosiaan hieman harmittaa. Laitokset pyrkivät tietysti aina sopeuttamaan asiakkaat laitoksen toimintaan, ja isossa ryhmässä tämä tarkoittaa kuuliaisuutta ja sääntöjen noudattamista. Tutkimusten mukaan päiväkodissa hoidossa olleet lapset pärjäävät paremmin koulussa, varsinkin alkuvuosina. [Päi­vä­hoi­to­In­ves­toin­ti­na]. Kuuliaisista ja sopeutuvaisista koululaisista taas saadaan tehtaisiin kuuliaista ja sopeutuvaista työvoimaa. Vuonna 1971 tällainen saattoi vielä tuntua ihan järkevältä. Nyky-Suomessa kuuliaisuus ei valitettavasti ole ihan yhtä kovaa valuuttaa. Aika paljon enemmän hyötyä sekä yksilölle että yhteiskunnalle on aloitteellisuudesta, sinnikkyydestä ja itsenäisestä ajattelusta.

Lähteet

[PäivähoitokomiteanMietintö]

Lasten päivähoitokomitean mietintö. Helsinki : Sosiaali- ja terveysministeriö, 1971.

[PäivähoitoInvestointina]

Lasten päivähoito investointina. Jouko Kajanoja. VATT-Tutkimuksia 50. Helsinki :, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus, 1999. Saatavana verkossa.